Lauantaina 9.6.2018 Avoimet kylät -päivä avaa elinvoimaiset kylät koko kansalle

11 kesä 2018
Lauantaina 9.6.2018 Avoimet kylät -päivä avaa elinvoimaiset kylät koko kansalle Kuva: Albert Vallunen

Tulevana lauantaina 9.6. vietetään Avoimet kylät -päivää, joka kutsuu suomalaiset tutustumaan kylien elinvoimaan. Mukana päivän tapahtumia järjestämässä on yli 550 kylää ympäri Suomea.

Avoimet kylät -päivä osoittaa, etteivät kylät ole suljettuja maaseutuyhteisöjä vaan kylätoiminta on yhteistä tekemistä ympäri Suomen.

-Tapahtumapäivä on hyvä muistutus siitä, että Suomessa on yhä tuhansittain elinvoimaisia kyliä, ja toisekseen siitä, että tällainen yhdessä tekeminen lisää asukkaiden hyvinvointia kaikkialla, sanoo Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne.

Suomessa on 4300 kylää, joissa toimii 3200 rekisteröitynyttä kyläyhdistystä. Viime vuonna kylissä tehtiin 6,2 miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä, joka lisää tutkitusti ihmisten hyvinvointia.

Perinteisesti kylät mielletään maaseudulle, mutta kylätoiminta taipuu myös kaupunkeihin. Avoimet kylät -päivään saavat osallistua kaikenkokoiset kyläyhteisöt:

-Meidän visiomme on, että kaikki asuvat kylissä. Kylälle ei ole mitään tiukkaa määritelmää, vaan se on siellä, missä ihmiset kokevat sen olevan. Muonion Kerässiepissä tai Espoon Kivenlahdessa, kaikki käy. Toimintaympäristö on tietysti erilainen, mutta yhdessä tekeminen on samaa kaikkialla, Rinne perustelee.

Samana päivänä vietetään myös Kyläkauppapäivää, johon osallistuu 950 pientä myymälää ympäri Suomen. Kaikki tapahtumapäivän 1500 kylää ja kauppaa löytyvät samalta kartalta: www.avoimetkylat.fi/kylat-kartalla

Mikä?

Avoimet kylät on vuodesta 2015 järjestetty valtakunnallinen tapahtumapäivä, jona järjestetään kylätapahtumia ympäri Suomea. Päivä raottaa kylätoiminnan monipuolista sisältöä koko kansalle ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua kyliin ajanvietto- ja asumispaikkoina. Tapahtumajärjestelyistä vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, ja yritykset. Tapahtumaa koordinoi Suomen Kylät ry yhdessä maakunnallisten kyläyhdistysten ja paikoin Leader-ryhmien kanssa. Tapahtumapäiväksi on vakiintunut kesäkuun toinen lauantai.

Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Kesä koitti Lappiinkin

Kesä on saavuttanut Lapin, selviää Kevätseurannan lajihavaintojen perusteella. Kaikkiaan havaintoja kertyi tänä keväänä yli 10 000. Vuoden viimeistä Kevätseurannan havaintoviikonloppua...

Lauantaina 9.6.2018 Avoimet kylät -päivä avaa elinvoimaiset kylät koko kansalle

Tulevana lauantaina 9.6. vietetään Avoimet kylät -päivää, joka kutsuu suomalaiset tutustumaan kylien elinvoimaan. Mukana päivän tapahtumia järjestämässä on yli 550...

Tuleva ravintoloitsija Sirpa Haste kertoo 5 000 000 € pyynnöstä ravintolan nimestä Fifty-sixty RadioFiiliksellä 26.2.2018

Fuengirolassa asuva visailija Sirpa Haste ja tuleva ravintoloitsija kertoo 5000000 € pyynnöstä ravintolan nimestä Fifty-sixty. Haastattelija: Helena Lindström

Lauantaista sunnuntaihin hyvinvointia, joogaa ja vegaaniruokaa Vire-messuilla

Tampereen Messujen uutuustapahtuma Vire – Tampereen terveysmessut tuo terveellisen tuulahduksen Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 20.–21.1.2018. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtumakokonaisuudessa on...

Pertti Kurikan Nimipäivät nousee vielä kerran lavalle! - Ei myytävänä! -kansalaisaloitetta juhlitaan Kansalaistorilla

Pertti Kurikan Nimipäivät lunastaa lupauksensa ja esiintyy vielä kerran. Bändi haastoi syksyllä muut muusikot ja kansalaiset allekirjoittamaan Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen...

Brestin Eurooppalaisen lyhytelokuvan pääpalkinto Suomalaiselle lyhytelokuvalle

Brestin eurooppalaisen lyhytelokuvafestivaalin jury palkitsi Ranskassa lauantaina 11.11.2017 suomalaisen lyhytelokuvan Kukista ja mehiläisistä Grand Prix:llä sekä Prix du Public:lla. Tämä...

Odottavan aika voi olla liian pitkä!! Yli 500 suomalaista odottaa elinsiirtoa

Osaatko kuvitella, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu? Suomessa yli 500 ihmisen ei tarvitse kuvitella, sillä he tietävät. Elinsiirtoa odottaa jo yli...

Juhannushäät Kemin Lumilinnassa!!

Ympärivuotisen LumiLinnan rakentaminen alkaa Kemin Matkailu Oy tarjoaa sloganinsa mukaan meren, lumen ja jään arktisia kokemuksia. Tulevaisuudessa yhtiö voi tarjota asiakkailleen...

Joko luit nämä

RadioFiilis on hyvän fiiliksen radiokanava netissä - hyvää musiikkia laidasta laitaan ja mielenkiintoisia haastatteluja

TOIMITUS

+358 45 7875 2955