Susikanta vahvistunut erityisesti Länsi-Suomessa

11 kesä 2018

Luonnonvarakeskus (Luke) julkisti tänään arvionsa Suomen susikannasta maaliskuussa 2018. Maa- ja metsätalousministeriö perehtyy seuraavaksi huolellisesti laajaan arviointiaineistoon ja valmistelee sen pohjalta ministeriön asetuksen metsästysvuodelle 2018–2019. Elo–syyskuussa käynnistetään lisäksi susikannan hoitosuunnitelman päivitystyö, jonka ohjaus- ja valmisteluryhmiin kutsutaan laajasti mukaan eri sidosryhmien edustajia. Työn on määrä valmistua keväällä 2019.

Luken kanta-arvion mukaan Suomessa oli maaliskuussa 25 susilaumaa, joista viisi oli ns. rajalaumoja eli yhteisiä Venäjän kanssa. Susien kokonaismääräksi Luke arvioi 165–190 yksilöä eli vajaat 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Vaikka yksilömäärän kasvu näyttääkin arvion perusteella vähäiseltä, laumojen määrä on kuitenkin olennaisesti suurempi kuin vuoden takainen 14 laumaa. Susien sijoittumisessa Suomen sisällä on lisäksi tapahtunut merkittäviä muutoksia esimerkiksi niin, että Pohjanmaalla on enemmän susilaumoja kuin aikaisemmin.

Luke on viime vuosina kehittänyt merkittävästi susien DNA-seurantaa ja muita kannan arvioinnin menetelmiä, ja Suomi onkin nousemassa arviointityössä Euroopan kärkimaiden joukkoon.  Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa samoin kuin Ranskassa ja Saksassa DNA-seuranta on ollut käytössä jo useita vuosia. Kehitystyön ansiosta Lukella on nyt aiempaa tarkempi kuva Suomen susikannasta erityisesti laumojen ja reviirin perustaneiden parien osalta. Myös kansalaisten ilmoittamilla susihavainnoilla on merkitystä kannan suuruutta arvioitaessa.

Lisääntymiskauden jälkeen syksyllä susien määrä tulee olemaan nyt esitettyä arviota suurempi. Ensimmäistä kertaa pentuja saava naaras synnyttää Luken mukaan keskimäärin 3,7 pentua ja vanhemmat naaraat yleensä hiukan sitä enemmän. Lukessa kehitetään parhaillaan matemaattista mallia, jonka avulla susikannan muutoksia voidaan ennustaa myös pentutuotanto huomioiden.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä pitää tärkeänä, että susien esiintymisalueilla asuvien, yrittävien ja harrastavien näkemykset otetaan huomioon uutta metsästysasetusta valmisteltaessa ja hoitosuunnitelmaa päivitettäessä. Hän sanoo odottavansa mielenkiinnolla Lukessa syksyllä valmistuvaa uutta laskentamallia ja siihen perustuvaa arviota susikannan kehityksestä.

Vuoropuhelun toivotaan lisäävän yhteisymmärrystä

Luken kanta-arvio tulee olemaan päätöksenteossa pohjana, kun maa- ja metsätalousministeriö valmistelee uutta asetusta suden metsästyksestä. Tässä vaiheessa on vielä liian aikaista sanoa, mitä lukua ministeriö tulee esittämään 1.8.2018 alkavan metsästysvuoden suurimmaksi sallituksi saalismääräksi. Kun ministeriö antoi loppuvuodesta 2016 edellisen kerran vastaavan asetuksen (1335/2016), susikannan kooksi arvioitiin 32–38 laumaa ja suurimmaksi sallituksi saalismääräksi säädettiin 53 sutta vuodessa.  

Susikannan hoito on Suomessa haasteellista, sillä suteen liittyy paljon näkemyseroja. Yksi eniten keskustelua herättävistä asioista on juuri susikannan koko eli susien määrä Suomessa. Ministeriön tavoitteena on, että metsästysasetuksen antamiseen liittyvä kuuleminen ja syksyllä käynnistettävä hoitosuunnitelman päivittäminen yhdessä sidosryhmien kanssa luovat pohjaa avoimelle vuoropuhelulle ja suteen liittyvien erilaisten näkökulmien huomioon ottamiselle keskustelussa.

Ministeriö esittää lisäksi, että susien määrää arvioitaessa käytettäisiin jatkossa mieluummin susilaumojen ja -parien määrää kuin yksilöiden lukumäärää. Näin toimitaan esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa vuotuisten kanta-arvioiden vertailukelpoisuuden lisäämiseksi. Maaliskuussa metsästyskauden jälkeen ja ennen lisääntymiskautta susien määrä on alhaisimmillaan. Susiyksilöiden lukumäärä muuttuu vuoden kuluessa muun muassa pentujen syntymän ja nuorten yksilöiden vaellusten takia.

Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Kesä koitti Lappiinkin

Kesä on saavuttanut Lapin, selviää Kevätseurannan lajihavaintojen perusteella. Kaikkiaan havaintoja kertyi tänä keväänä yli 10 000. Vuoden viimeistä Kevätseurannan havaintoviikonloppua...

Lauantaina 9.6.2018 Avoimet kylät -päivä avaa elinvoimaiset kylät koko kansalle

Tulevana lauantaina 9.6. vietetään Avoimet kylät -päivää, joka kutsuu suomalaiset tutustumaan kylien elinvoimaan. Mukana päivän tapahtumia järjestämässä on yli 550...

Tuleva ravintoloitsija Sirpa Haste kertoo 5 000 000 € pyynnöstä ravintolan nimestä Fifty-sixty RadioFiiliksellä 26.2.2018

Fuengirolassa asuva visailija Sirpa Haste ja tuleva ravintoloitsija kertoo 5000000 € pyynnöstä ravintolan nimestä Fifty-sixty. Haastattelija: Helena Lindström

Lauantaista sunnuntaihin hyvinvointia, joogaa ja vegaaniruokaa Vire-messuilla

Tampereen Messujen uutuustapahtuma Vire – Tampereen terveysmessut tuo terveellisen tuulahduksen Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 20.–21.1.2018. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtumakokonaisuudessa on...

Pertti Kurikan Nimipäivät nousee vielä kerran lavalle! - Ei myytävänä! -kansalaisaloitetta juhlitaan Kansalaistorilla

Pertti Kurikan Nimipäivät lunastaa lupauksensa ja esiintyy vielä kerran. Bändi haastoi syksyllä muut muusikot ja kansalaiset allekirjoittamaan Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen...

Brestin Eurooppalaisen lyhytelokuvan pääpalkinto Suomalaiselle lyhytelokuvalle

Brestin eurooppalaisen lyhytelokuvafestivaalin jury palkitsi Ranskassa lauantaina 11.11.2017 suomalaisen lyhytelokuvan Kukista ja mehiläisistä Grand Prix:llä sekä Prix du Public:lla. Tämä...

Odottavan aika voi olla liian pitkä!! Yli 500 suomalaista odottaa elinsiirtoa

Osaatko kuvitella, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu? Suomessa yli 500 ihmisen ei tarvitse kuvitella, sillä he tietävät. Elinsiirtoa odottaa jo yli...

Juhannushäät Kemin Lumilinnassa!!

Ympärivuotisen LumiLinnan rakentaminen alkaa Kemin Matkailu Oy tarjoaa sloganinsa mukaan meren, lumen ja jään arktisia kokemuksia. Tulevaisuudessa yhtiö voi tarjota asiakkailleen...

Joko luit nämä

RadioFiilis on hyvän fiiliksen radiokanava netissä - hyvää musiikkia laidasta laitaan ja mielenkiintoisia haastatteluja

TOIMITUS

+358 45 7875 2955